Sydämen valossa otan pään pois pensaasta

Katselen strutsia,

joka painaa päänsä pensaaseen.

Sieltä se sanoo: ”Ei mua pelota.

En vain halua tiettyjä asioita katsoa.”

Se uskoo olevansa turvassa.

Se rakentaa mieleensä rauhan

katsomalla vain niitä asioita,

jotka eivät aiheuta sille mielenrauhan menetystä.

Ja strutsilla on siihen kaikki oikeus.

Olla rauhassa omassa kuplassaan.

Olen itsekin ollut tuo strutsi.

Laittanut kädet silmille tai korville

riippuen siitä,

mitä en ole halunnut nähdä tai kuulla.

Laittanut sanoja paperille,

sehän on helppoa.

Mutta kohtaaminen,

ihmisen, asian, tunteen,

etenkin, silloin kun

pelkään, miten toinen suhtautuu,

mietin, hyväksytäänkö minut,

jos olen rehellinen, suora, avoin.

Miten minun käy,

jos ja kun

otan pään pois pensaasta,

nostan katseen paperista

ja kohtaan,

kohtaan tilanteen,

kohtaan asian,

kohtaan henkilön,

kohtaan itseni

aitona.

Sellaisen kuin olen.

Sellaisena kuin olet.

”Älä pelkää olla sokea.”

Minulle nuo laulun sanat

osuvat, uppoavat suoraan sydämeen.

Minulle ne kertovat luottamuksesta,

rajat ylittävästä.

Luottamuksesta,

jossa nostan pääni pensaasta,

vaikka en näe,

vaikka en tiedä,

mihin polku minua vie.

Laulun sanat kertovat:

Luota ja loista

valoa sisäistä!

Luota.

"Don´t be scared to be blind"

Kuva: Mirka Salminen